Muse julkaisi viime syksynä viidennen albuminsa ”The Resistance”, joka nousi listaykköseksi yli 20 maassa. Albumi on myynyt Suomessa jo yli 15 000 kappaletta ja ylittänyt näin reilusti kultalevyrajan. Levyltä julkaistut singlet ”Uprising”, ”Undisclosed Desires” ja tuorein ”The Resistance” ovat olleet valtavia hittejä ja soineet tiuhaan radioissa ja televisiokanavilla ympäri maailmaa.
Henkeäsalpaavan näyttävistä ja intensiivisistä live-esiintymisistään tunnettu Muse käynnisti massiivisen ”The Resistance” -kiertueensa Euroopan osuuden 22. lokakuuta Helsingin Hartwall Areenalta, joka oli viimeistä paikkaa myöten loppuunmyyty. Parhaillaan yhtye kiertää Yhdysvaltoja ja Kanadaa ennen kesän isoja festariesiintymisiä Euroopassa. Tuleva Kaisaniemen puiston konsertti on Musen kaikkien aikojen isoin keikka Suomessa, lippuja tulee myyntiin 21 000 kappaletta.
90-luvun alkupuolella Lounais-Englannissa perustettuun trioon kuuluvat Matthew Bellamy (laulu, kitara, koskettimet), Chris Wolstenholme (basso, taustalaulu) ja Dominic Howard (rummut, perkussiot). Musen tunnetuimpia kappaleita ovat mm. ”Time Is Running Out”, ”Stockholm Syndrome”, ”New Born”, ”Starlight”, ”Supermassive Black Hole”, ”Uno” ja ”Muscle Museum”. Useita palkintoja ja ehdokkuuksia vuosien varrella kerännyt Muse voitti viimeksi helmikuussa NME Awardsissa ”Best British Band” -palkinnon ja Bellamy ”Hottest Man In Music” -palkinnon.